Tervetuloa Kalevala-Senioreihin!
sanoo toiminnanohjaaja Päivi Andersson. Hän on saanut kokemuksia tällaisesta työstä Turun
Seudun Omaishoitajat ry:n kädentaitojen opastajana.
Kun nyt Konsan Kartanossa aloitetaan seniorikerhoa,
niin kuka tänne, Päivi, voi mielestäsi
tulla?
- Toimintamme on tarkoitettu eläkeläisille ja heille, jotka haluavat viettää yhdessä aikaa
vanhassa maatalomiljöössä. Idea syntyikin, kun kohtasin kyselyjä koskien tällaista
toimintaa juuri ikäihmisten taholta.
Mitä siellä sitten tehdään, Päivi?
- Suunnittelemme yhdessä ohjelmistoa, retkiä, tekemistä sen mukaan kuin osanottajat
toivovat. Ideoina heitämme alkuun leipomisen, ruoan valmistuksen, kynttilänvalmistuksen,
retket, museokäynnit ja monenlaisen taiteen harrastamisen. Olennaista on yhdessä oleminen,
tutustuminen toinen toisiinsa ja uusiin harrastuksiin.
Mitä tämä kalevalaisuus tässä yhteydessä on, Päivi?
- Otamme mm. vanhoja seuraleikkejä ja pelejä taas käyttöön menneiltä vuosilta.
Muutoinkin kunnioitamme perinteitä ja olemme kiinnostuneita suomalaisuudesta.
- Perustamme tiistai- ja torstairyhmät erikseen ja molemmat voivat ruveta visioimaan itseään
kalevalaisen kylän perheinä ja löytää itselleen nimen ja muita yhteisöllisiä merkkejä,
jos niin tahtovat. Mielestämme kalevalaisuuden tärkeä tämän päivän
ydinsanoma on juuri yhteisöllisyydessä.
