Miten runoni syntyvät

Runoilija Tuovi Koivunen
Kalevan kansan itsenäisyysjuhlassa

Toivon, että runoissani näkyisi taiteellinen kansanomaisuus. En sanoisi, että kirjoitan kalevalakielellä. Toivoisinkin, että lukija kokisi niissä Kalevan kielen. Runoissani näkyy ja kuuluu tämä päivä.

Kun rytmin takia yleensä teen runoni laulamalla, tunnen milloin ollaan nelipolvisen trokeen linjalla. En minä niitä tavuja laske ennen kuin jälestä päin.

Nelipolvisella trokeellakin tehdyt runoni ovat syntyneet kuin tuulesta. Mutta sieltähän ne eivät tule.

Runoni ovat syntyneet, eivät tehdyt. Ajatus, joka on joskus jopa vuosikausia muhinut päässä kysymyksenä, saakin yht’äkkiä muodon. Ja se muoto voi olla peräti Louhi tai Väinämöinen.

Ensimmäisessä kalevalaiseksi luokittelemassani runossa v. 1994, sen alkuperäisessä versiossa, kuulin Ilmarisen pajasta sen kalkutuksen kilinän. Runo jatkui ja kuuluu:

Mietin, mitä vois se olla / mutta ymmärtänyt en / että rakkautta alla / olla voi sen kalskehen.

Tämä runo Uuden sammon taonta on minulle tärkeä, koska se on ensimmäinen runoni, jonka tunnistin kalevalaiseksi, ja tunnen siinä elämäni koko kirjon. Se on kokonaisuudessaan 28 säkeistöä kirjassa Tämän päivän Kalevalaa, osia siitä on Louhen kartanolla -kirjassa.

Ja runo jatkuu:

Uskonut en kalkutukseen / en uskoa mä tohtinut / Uskonut en sampoon uuteen / Sen tulevaks en uskonut.
Kun se saapuu sampo uusi / taivaan kansi ratkeaa / Kuka näki, kuka kuuli / Tuntea sen kaikki saa.
Maata katsoo pilven päältä / Ilmarinen itse nyt / Miks on minuun vähäisehen / Ilmarinen mieltynyt.
Sammon mulle tahtoo antaa / vanhan kaiken riisuu pois / vanhasta ken välittäisi / uusi tulossa jos ois.
Silloin sammon sulle annan / kun sä siihen valmis olet / Unohtaisit nyt jo vanhan / soinnuttaisit soinnut uudet.

Runoa kirjoittaessani ymmärsin, että en ole tekemässä rahamyllyä, joksi Sampo usein käsitetään.

Tuovi Koivunen

Tuovi Koivunen Paikkarin torpassa opintomatkalla