Luin kirjan
Tähdet biokentässä ja taivaalla
”Toivon, että jokainen tekisi kaiken voitavansa selvittääkseen ajatuksensa ja
tunteensa, jotta omat tähdet voisivat loistaa biokentässä”.
Näin Lille Lindmäe totesi Sateenkaarisanomissa numero 18 ja nyt häneltä on ilmestynyt
avuksemme uusi kirja nimeltään Tähdet biokentässä ja taivaalla. Siinä Lille
kertoo, että ihmisen biokentässä on tähtikeho, jonka tähdet näyttävät
ihmissielun kulkumatkaa maailmankaikkeudessa, sielun ja tähtien välistä yhteyttä ja
tähtien vaikutusta ihmiseen.
Ilmiö liitetään käsitteellisesti ns. aikaisemmin
tuttuihin käsitteisiin: Kerrotaan,
että jokainen ihminen liittyy maailmankaikkeuden elämään biokenttänsä kautta.
Tuo biokenttä sijaitsee buddhisessa energiakehossamme, joka on mentaalikehon korkeimmalla värähtelytaajuudella.
Intuitiivinen tähtikehomme loistaa sitä puhtaampana, mitä selkeämpiä ja kirkkaampia
ajatuksemme ja tunteemme ovat. Ihmisen dna:n tärkein osa on henkinen dna, valo.
Kirjassa on Lillen
omia kokemuksia ja kanavoitua tietoa toisista ulottuvuuksista. Meille selviää Mona
Lisan hymyn salaisuus, kun Lille kertoo henkisestä kokemuksestaan Pariisin Louvressa mestariteoksen äärellä.
Tärkeä tiedon
lähde ja auttaja kirjassa on kanavoinnin kautta puhuva henkiopas nimeltään
Jakatz. Hän käy pitkiä ja antoisia keskusteluja Lillen kanssa. Muutoinkin Lille kertoo
monenlaisesta avusta, jota hän sai kirjoittaessaan. Myös ajatus kirjan kirjoittamisesta ja
tämän tiedon jakamisesta tuli monen henkiauttajan kautta hänelle.
Me olemme onnellisessa
vastaanottajan asemassa ja kiitämme kaikkia välittäjiä ulottuvillemme
tulleesta tiedosta, joka mullistaa tulevaisuuden energiahoitoja.
Lille luennoi myös Sateenkaaripäivillä aiheenaan “Uuden
ihmisen uudet auttajat” (katso
takasivu), sekä Turun Henkisen Keskuksen torstailuentosarjassa otsikolla “Muutoksen ajan
energiat”, jotka ovat lähellä kirjan teemoja.
Annukka Kotka