Maailma tarvitsee kosketusta

Mietin kosketusta, joka tuntuisi hyvälle. Millainen sellainen kosketus on, miltä se tuntuu? Se ei vaadi, se ei kysy, se ei halua antaa, se ei halua ottaa, ei korjata, ei muuttaa minua. Se antaa minun olla. Se hyväksyy minut. Sillä tällaiseksi olen tullut elämäni myötä. Parhaani, sen mitä osaan, olen tehnyt ja tällainen olen. Kunpa vain itse osaisin vain olla, osaisin antaa itseni vain olla.

Kun joku koskettaa, saan tilaa oivaltaa jotakin ja kuulla ja tuntea itseäni, ehkä minussa on jotakin, joka haluaa tulla esiin, ja on esiin tulemisen arvoista. Kun tuokin ihminen arvostaa minua halutessaan koskettaa.

Koskettamisen kokeminen on yksilöllistä. On ihmisiä, jotka eivät pidä koskettamisesta ollenkaan. Ja joillekin kosketus on merkki kuulumisesta johonkin, yhdessäoloa, lähellä olemista. Kosketus, sen puuttuminen tai sen välttäminen kertoo meille meistä itsestämme.

Minkälaisesta kosketuksesta pidämme? Emme pidä siitä, että joku lyö. Se sattuu. Loukkaa. Osoittaa että lyöjälle minä en ole tärkeä. Isokin käsi voi kuitenkin koskettaa, pitää kiinni niin hellästi ja tilaa antavasti, että se tuntuu hirmuisen vahvalta, siinä otteessa voin tuntea itseni, voin olla aito. Turvallisesti.

On hoitavaa kosketusta. Kosketushoitoja. Monenlaisia tarjolla tänä päivänä. Rentouttavia hoitoja. Kosketuksen avulla voidaan parantaa. Sisäisiä haavoja. Mitä ne kullakin sitten ovatkin: lapsuuden ikäviä muistoja, aikuisiänkin. Voin myös tavata henkilön joka koskettaa minua hyväksyvästi ja sen kosketuksen kautta saan kokea että olen tärkeä, minusta välitetään.

Kosketuksen avulla ilmaisemme hätää, tarvetta, kaipuuta, ymmärrä minua!!! Lyöminenkin on hätähuuto. Mutta usein lyöjä ei kuule omaa hätäänsä, huutoaan, havaitsee vain ärsytyksen vastapuolessa. Kosketus voi olla takertuvaakin.

Kosketuksella voimme osoittaa välittävämme, ottavamme osaa, lohduttavamme.

Pieni lapsi suorastaan kutsuu koskettamaan. Pieni, pehmeä pyöreys. Herättää meissä hellyyden tunteita. Pieni, pehmeä, kevyt käsi kädessä, se luottaa – ja haluamme olla tuon luottamuksen arvoinen. Osaammeko? Ainakin osaamme antaa pienen pitää kättä kädessämme. Jopa nautimme siitä, saamme sen kosketuksen kautta yhteyden johonkin pehmeyteen, viattomuuteen itsessämme.

Mikä se on mikä meitä sitten koskettaa kosketuksen avulla? Minne saamme yhteyden? Joskus kosketus voi saada jännittyneeksi. Silloinkin on hyvä pysähtyä omaan oloonsa ja kuunnella mitä tämä kosketus tuo mieleen? Emmekö halua sitä mitä siitä kosketuksesta mahdollisesti seuraa. Voimmeko tietää varmasti mitä siitä seuraa? Emme voi, vaan voimme miettiä mitä ehkä joskus ennen tällaisesta kosketuksesta on seurannut. Ehkä jotakin mitä emme halua? Väkivaltainenkin kosketus muistuttaa. Häpeästä, kivusta, kiukusta, vihasta, alistumisesta, pelosta. Haluammeko ylläpitää näitä tuntemuksia ajasta toiseen? Jos emme halua, mitä meidän tulee tehdä? Irrottautua. Sillä juuri niin kauan saamme kokea väkivaltaa, kunnes alamme itse ymmärtää, että olemme muun kohtelun arvoisia. Kiukun, vihan takaa löytyy rakkaus, myös itseämme kohtaan. Myös väkivallan tekijän hätähuuto kohdistuu rakkauden, hyväksynnän kaipuuseen. Voimmeko itse asiassa rakastaa muuta kuin itseämme? Sillä sitä mukaa kun tulemme sinuiksi itsemme kanssa, alamme hyväksyä myös muita. Kun rakastamme itseämme, emme tee pahaa muille. Emmekä anna muiden kajota meihin itseemme.

Silloin kun kosketus on tilaa antava, saamme yhteyden tunteisiimme, iloon, itsevarmuuteen, luottamukseen, häpeään, suruun, ikävään. Jos kosketus on vaativa, voi se saada meidät toimimaan mahdollisesti jostakin sisäisestä pakotteestamme käsin. Silloin emme ole osanneet ehkä laittaa itse rajaa. Tai voi olla hyvä ehkä tehdä vaatimuksen mukaisesti, jolloin saatamme päästä yli jonkin tarpeettoman rajan, jonka olemme itse asettaneet itsellemme. Kuka sen sitten osaa sanoa, mikä on oikein? Miten sen sitten selvitämme itsellemme? Osa meitä kehottaa tekemään siten kuin itsestä tuntuu, toinen osa neuvoo tekemään kuinka odotetaan.

Kosketus muistuttaa meitä. Uudelleen ja uudelleen. Hyvän olon kokemisesta. Kuin myös pahankin. Kosketus on joka kerran uusi.

Näkymättömällä kädellään meitä myös koskettaa musiikki, teatteri, kuvataide, runot, kirjallisuus… Kaunis maisema voi innoittaa syvyyksiin omassa itsessä, siten että voi tulla kosketetuksi jostakin hyvin syvältä, ehkä jostakin niin syvältä, missä ei ole sanoja. Voi itkeä taikka nauraakin, tulla haikealle mielelle, kokea jäähyväisiä jollakin selittämättömällä tasolla… Kosketumme myös itsessämme, ollessamme hiljaa. Vaikkapa vain kynttilän palaessa, istuessamme hiljaa, pysähtyessämme, hengittäessämme.

Seksuaalinen koskettaminen ilmaistessaan pyyteettömyyttä, kiitollisuutta luo yhteyden. Tässäkin yhteydessä usein saamme sellaista kosketusta, joka ei lisää hyvän olon tunnetta, vaan koetamme vain sietää sen. Sen merkitystä on hyvä miettiä myös. Mitä suhteesta puuttuu, mitä tulisi tehdä, että voisin nauttia, antautua? Liikutaan hyvin herkällä, intiimillä, luovalla alueella.

Toisen surukin voi koskettaa, silloin voi muistaa oman surunsa, vaikka sille ei olisi kohdetta, ei sanoja, ei tiettyä muistoa. Muistuu vain mieleen minkälaista on olla surullinen. Sanattomasti voi syntyä myötätunnon kokemus, joka välittyy.

Iho on kosketuspinta, iholla kaksi ihmistä kohtaavat toisensa. Kaipaamme kosketusta. Kiireisessä maailmassa kosketus on unohtunut. Tai kosketamme tavan vuoksi, tavatessamme, erotessamme. Ilman että jäämme kuuntelemaan kosketuksen vaikutusta meissä.

Koskettaminen voi myös antaa tilaa parisuhteessa. Kosketuksen avulla voi löytyä oivallus omasta tilasta, joka on rajaton. Tila, joka ei ole pois toiselta, ei vie toisen tilaa, ei rajaa, rajoita, estä. Kun olemme tietoisia omasta tilastamme, ehkä osaamme antaa tilaa myös toiselle arjessakin.

Kampanja kosketuksen puolesta

Tervetuloa Poriin, laitetaan yhdessä liikkeelle Kosketus Hyvän Olon Aurinko -messujen avauksen yhteydessä lauantaina 29.10.2005. Kosketuksessa on voimaa, joka verkottaa meidät. Kosketus ei häviä, sen voima kasvaa, mitä useampi liittyy koskettajien joukkoon. Kosketuksen kautta voimme kuulua yhteen. Herätä miettimään kosketuksen pintaan nostamia kysymyksiä ja tuntemuksia. Kosketuskampanjassa kosketus hyväksyy, ei yritä tarjota mitään, ei ottaa, ei antaa. Kysymys on neutraalista kosketuksesta, joka jättää tilaa kokijalle ja koskettajalle.