Sateenkaarisanomat-logo

Voiko kehon kuona-aineista päästä tehokkaasti eroon?

Jo yli seitsemänkymmenen vuoden ajan on eri maissa Länsi-Euroopan alueella ollut käytössä erilaisia sähkömagneettisiin värähtelyihin perustuvia terpialaitteita. Värähtelyillä pyritään uudistamaan peruutta-mattomasti vahingoittuneita soluja, poistamaan kehosta monenlaisia vaivoja aiheuttavia ylimääräisiä kuona-aineita ja energisoimaan koko kehoa vaikuttamalla sen eri osien värähtelytasoon.

Olemme tuoneet Suomeen tällaisen ns. resonanssiterapialaitteen, MWO:n, jolla pyritään saamaan värähtelyltään epätasapainossa olevat solut resonoimaan niille sopivimmalla värähtelytaajuudella.

MWO-laite (Multiple Wave Oscillator, suom. moniaaltovärähtelijä) MWO:n idean on kehittänyt Georges Lakhovsky Ranskassa 1900-luvun alussa tukeutuen myös Nicola Teslan sähkö- ja radioteknologia-alan asiantuntemukseen. Laite otettiin käyttöön ranskalaisilla klinikoilla 1920-luvulla ja niitä on ollut käytössä myös mm. Hollannissa, Italiassa, Englannissa ja Saksassa. Nyt Suomessa oleva laite on markkinoilla olevista tarkimmin Lakhovskyn alkuperäistä laitetta vastaava. Tämän MWO-mallin valmistuksessa on saatu apua Georges Lakhovskyn pojalta Serge'ltä sekä perehtymällä edelleen toimintakunnossa olevien 1930-luvun MWO-laitteiden tekniikkaan.

Kuinka MWO toimii?

Lakhovskyn ajatuksena oli valmistaa laite, joka tuottaa erittäin laajan värähtelyvalikoiman. MWO:n värähtelyjen aallonpituus on pidempää kuin näkyvällä valolla. Kun sairastunut ihminen tai vahingoittunut kehon osa sijoitetaan tähän värähtelykenttään, vahingoittuneet solut tunnistavat automaattisesti oman taajuutensa ja alkavat resonoida tämän värähtelyn kanssa, palautuen siten takaisin normaalitilaan. Se antaa koko keholle mahdollisuuden työskennellä tehokkaasti poistaakseen haitallisia kuona-aineita, avatakseen energia-tukoksia ja uudistaakseen vahingoittuneita osiaan. Kun solut värähtelevät alkuperäisellä ja oikealla taajuudellaan, niiden on myös mahdollista kääntyä ulkopuolelta tulevia vakaviakin sairauksia aiheuttavia hyökkäyksiä vastaan.

Henkilö istuu enintään puolen tunnin ajaksi laitteeseen kytkettyjen ympyränmuotoisten antennien väliin, jotka lähettävät värähtelykentän kehon läpi. MWO vaikuttaa myös kohdehenkilön auraan ja chakroihin. Antennien uloin kehä on viritetty värähtelemään C-sävelellä ja sen sisäpuolella oleva seuraavalle sävelelle siten, että koko antennin rengassarja muodostaa harmonisen 12 sävelen C-duuri sävellajin. Laite on käsityönä rakennettu samalla tarkkuudella kuin laadukkaat musiikki-instrumentit. Antennien lisäksi on mahdollista käyttää erityistä plasmalamppua tai tyynyjä rajoitetummille alueille kehoa.

MWO:n toimintaa täydentää:

Aqua Detox - jalkakylpylaite Aqua Detox™ - jalkakylpylaite. Laitteella voidaan tehokkaasti poistaa kehosta verenkiertoon irtoavia kuona-aineita. Jalkoja pidetään lämpimässä suolavedessä puoli tuntia, johon laite muodostaa kehon bio-sähköistä varausta vastaavan sähköenergiakentän.

Tutkimuksilla on osoitettu, että veteen erittyy kehosta mm. nitraatteja, fosfaatteja, ammoniakkia, metalleja jne. Lisäksi eri elinten energiatasot kohoavat ja tasapainottuvat, ääreisverenkierto tehostuu ja veren hapenottokyky paranee. Vaikka laite ei sinällään parannakaan mitään sairauksia, edellämainitut muutokset kehon toiminnassa vaikuttavat välillisesti mitä erilaisimpien vaivojen oireisiin.

Mikäli olet kiinnostunut kokeilemaan laitteitamme tai saamaan niistä lisätietoa, ota yhteyttä: matkapuhelimet: 045-630 4358/ Kari Peippo tai 045-630 4359/ Tuija Peippo sähköposti: kjpeippo ät surfeu.fi

Englanninkielisiä internet-linkkejä, joissa laitteita on käsitelty tarkemmin
MWO-laite: www.educate-yourself.org/be/lakhovskyindex.shtml
Aqua Detox™: www.aquadetoxuk.com [toimimaton linkki]

Sateenkaarisanomat 2/2005 (nro 15)