Sateenkaarisanomat-logo

Tarrahenget

Tarra- ja harhahenkiterapia perustuu ajatukseen sielun kuolemattomuudesta ja että mediaalisest kyvyt omaava parantaja pystyy luomaan yhteyden toisessa ulottuvuudessa oleviin henkiin.

Kaikki fyysisen kehonsa jättäneet eivät löydä tietä valoon ja välitilaan, ja he jäävät harhailemaan meidän maailmaamme ja aiheuttavat täällä esim. poltergeist ilmiöitä, mutta ennen kaikkea, he voivat jäädä kiinni ihmisten energiakenttään aiheuttaen häiriöitä, niin mielen kuin kehonkin tasolla.

Animistisen maailmankäsityksen edustajan, shamaanin tehtävä on ollut kautta aikojen, jo yli 40.000 vuoden ajan, lähettää harhailevat henget aliseen maailmaan. Hän, jos joku, on ollut tarrahenkiterapian uranuurtaja.

Tämän päivän parantajalla on mahdollisuus saada yhteys samanistiseen tietoon ja mediaalisten kykyjensä avulla ottaa selvää harhahengistä ja muista häiritsevistä energioista ihmisen energiakentässä. Hän pystyy luomaan aidon kommunikaatiivisen yhteyden näihin ja henget lähetetään valoon ja välitilaan. Energiakentän puhdistus vapauttaa siis energiat molemmilla tasoilla ja asiakas tuntee helpottavan muutoksen välittömästi.

Tunnusomaisia oireita ovat mm. selittämätön väsymys ja voimattomuus, masennus ja ahdistuneisuus. Myös fyysiset oireet etenkin ne, joille ei löydy selitystä.

Esitelmä 22.9.2005 klo 18.30
Hoidot Turun Luontaishoitolassa pe. 23.9.2005
Katrina Berg 050-3203830
Mikael Kronvall 044-5555161

Sateenkaarisanomat, 2/2005 (nro 15)