Mielenterveydestä

Mielenterveyden keskeistä merkitystä hyvän ja tyydyttävän elämän luomiseen ja kokemiseen ei voi kyllin korostaa. Mielenterveys mahdollistaa kyvyn onnellisuuteen, itsetuntoon ja itsenäisyyteen, kyvyn itsestä ja toisista huolehtimiseen, riittävään sopeutumiseen yhteisöön ja ympäristöön. Se antaa kyvyn ongelmien ratkaisuun, luovuuteen ja työhön. Mielenterveys on myös kykyä tyydytystä tuottaviin ihmissuhteisiin ja virkistymiseen. Yli 100 vuotta sitten psyyken ja mielen ensimmäinen syväluotaaja ja psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud määritteli mielenterveyden kahdella sanalla: mielenterveys on kyky rakastaa ja tehdä työtä, ”Lieben und arbeiten”.

Miten saavuttaa tällainen mielenterveys, joka on tae ja ehto elämän mittaiseen elämänhaluun ja innoitukseen? Miten rakentuu terve mieli? Syntymähetkellä ihminen on vain avuton pieni taimi, johon on kuitenkin pakattuna mahdollisuuksien idut ja valmiudet täyteen kasvuun - sekä fyysiseen että henkiseen. Geenit eli perintötekijät määrittävät pitkälti fyysistä olemustamme.

Psyykestä emme varmasti tiedä vielä muuta geneettisesti määräytynyttä kuin älykkyys ja temperamentti sekä tietyt erikoislahjakkuudet, joiden perimään vaikuttavat paitsi geenit myös ympäristö. Mm. suomalainen aivotutkija on aivan viime vuosina osoittanut, että kommunikaatiolle välttämättömät, ns. peilisolut syntyvät tai jäävät syntymättä vuorovaikutuksessa. Siispä kykymme kommunikoida toistemme kanssa on oleellisesti riippuvainen kommunikaation laadusta elämän ensimmäisinä ikävuosina.

Koko persoonallisuus, johon kuuluu tunne-elämä, ns. libido, minän eli egon ja yliminän eli superegon laatu ja rakenne muotoutuvat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. On sanottu, että äidin kasvot ovat peili, josta lapsi näkee itsensä ensimmäisen kerran. Mielenterveyden kannalta on tärkeää, että kehitysvaiheet, joita kasvava lapsi ja nuori käy läpi, sujuvat mahdollisimman ongelmitta, tai ainakin riittävän hyvin.

Erityisesti tunne-elämän vaiheet ovat ratkaisevia, koska ne vaikuttavat oleellisesti läpi koko elämän. Psykoanalyyttinen viitekehys tarjoaa hyvän pohjan tähän tarkasteluun. Tunne-elämä on tärkeää monestakin syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että kaikki egon käytössä oleva energia on peräisin viettienergiasta, joka lataa koko elimistön energialla, joka on persoonallisuuden käytössä läpi elämän.Jo vastasyntyneellä on energialähde, joka pitää huolen tarpeiden tyydytyksestä. Olemme kaikki kuulleet, miten tarmokkaasti, joskus suorastaan raivokkaasti, vauva vaatii ruokaa tai hoivaa, sitä tarvitessaan, kun äiti ei ole osannut ennakoida vauvan tarpeita. Tätä energian lähdettä kutsutaan nimellä Id eli vietti.

Vietille on ominaista jatkuva kiihotus – ja jännitystilojen luominen, joko omaehtoisesti tai ulkoisten ärsykkeiden stimuloimana. Syntyy tarve, joka vaatii tyydytystä. Pienellä lapsella, kuten tiedämme, tämän tyydytyksen on tultava välittömästi. Vasta egon eli minän kehittymisen myötä lapsi oppii odottamaan ja lykkäämään tyydytyksen saamista. Kehityksen myötä egon viettienergiaa säätelevä osuus kasvaa. Tietoisuuteen viettienergia ilmentää itseään erilaisten johdannaisten kautta, esim. tunteet, erilaiset tunnelmat, mielteet ja ajatukset ovat tällaisia.

Egon eli minän kehitys alkaa jo vauvana. Ilmeisesti jo vastasyntyneellä on jonkinlainen egon alkio. Lapsi oppii nauttimaan liikkeestä ja liikkumisesta, lisäten vähitellen taitojaan jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Hän myös kommunikoi äidin kanssa jo muutaman viikon ikäisestä ja lisääntyvästi nauttii siitä. Hän oppii rutiinit äidin kanssa ja vähitellen oppii odottamaan rutiinien mukaista toimintaa. Kuten tiedämme, esim. 2-vuotias on erittäin tarkka siitä, että kaikki sujuu kuten ennenkin, eikä poikkeamisia pääse tapahtumaan. Kun äiti ymmärtää kunnioittaa tätä, lapsi oppii luottamusta omiin havaintoihinsa ja ympäristöön ja hänen egonsa vahvistuu.

Myöhemmin lapsen joustavuus lisääntyy ja poikkeamiakin sallitaan. Toisin sanoen on hyvin tärkeää, että kasvattajat ovat selvillä terveen psyykkisen kasvun edellytyksistä, etteivät ainakaan tietämättömyyttään aiheuta ongelmia. Egon kehittyessä tietoisuus tarpeista ja niiden tyydytystavoista lisääntyy. Ego myös oppii torjumaan viettitarpeita ja näin syntyvät egon puolustusmekanismit. Torjutut viettitarpeet aiheuttavat ahdistusta tietoisuudessa ja tätä ahdistusta hallitaan egon puolustusmekanismeilla.

Puolustusmekanismit ja niiden kehittymättömyys tai kehittyneisyys ovat tärkeitä psyykkisissä häiriöissä ja niiden hoitamisessa. Puolustusmekanismit ovat tiedostamattomia samoin kuin niiden käyttö, joten ne muodostavat ikään kuin mustia aukkoja psyyken rakenteeseen. Poistorjuttu viettiaines on kuitenkin dynaamisesti aktiivista, mistä seuraa sen tärkeys myöhempien häiriöiden synnyssä.

Freud oletti kaksi perusviettiä, seksuaalisen ja aggressiivisen vietin. Jälkimmäisestä on paljon erimielisyyttä tutkijoiden kesken. Puhutaan myönteisestä eli rakentavasta aggressiosta vastakohtana tuhoavalle aggressiivisuudelle. Jälkimmäinen pyrkii pelkästään tuhoon ja vihaan. Viettikehitys käy läpi eri vaiheet: oraalinen 0-1.5 v., anaalinen 1.5-2 v., fallinen 2-3v., oidipaalinen 3-5 v. sekä latenssivaiheen 6-10-12v., minkä jälkeen puberteettivaihe, jossa saavutetaan sukukypsyys. On tärkeää, että viettityydytykset tulevat kohtuullisesti tyydytettyä. Muutoin jää fiksaatio epäkypsään tasoon siitä seuraavine oireineen ja kasvun esteineen.

Kussakin kehitysvaiheessa ego käyttää tason mukaisia puolustusmekanismeja alkaen primitiivisistä kehittyneisiin. Karkeasti voidaan sanoa, että mitä primitiivisempiä puolustusmekanismeja jää käyttöön, sitä vaikeampi psykopatologia on seurauksena. Esimerkiksi kaikkein varhaisimmat puolustusmekanismit esiintyvät psykoottisissa tiloissa. Siksi vanhempien ymmärtävä ja rakastava suhtautuminen eri kehitysvaiheissa on välttämätön apu kohti kypsää ja itsenäistä egoa eli minuutta, joka on suhteellisen vapaa puolustusmekanismien energiaa rajoittavasta tilasta pystyen säilyttämään tasapainon viettitilan, superegon ja ulkomaailman välillä.

Ego on se osa persoonallisuutta, joka observoi, integroi ja panee toimeen. Se havainnoi ulkomaailmaa ja sen paineita ja se havainnoi omia sisäisiä viettiyllykkeitä ja tarpeita pyrkien integroimaan nämä molemmat usein ristiriitaiset paineet ja lopuksi valitsee sellaisen toiminnan, joka parhaiten näyttää palvelevan organismin sisäistä tasapainoa ja sopeutumista sekä ulkoiseen että sisäiseen realiteettiin.

Realiteettiperiaate on egon kasvun päämäärä, se tarkoittaa, että ego osaa ottaa huomioon ulkoiset realiteetit eikä sekoita sisäistä ja ulkoista maailmaa tiedostamatta toisiinsa. Puhutaan ns. homeostaasista, tasapainotilasta, joka on dynaaminen, alituisesti muuttuva, ei staattinen eikä jäykkä. Se tarkoittaa tietyllä lailla jatkuvaa valppaana oloa ja havainnointia molempiin suuntiin, sekä sisään että ulospäin. Realiteettiperiaate tarkoittaa viettityydytyksen hallintaa siten, että tyydytystä voidaan muuttaa tai lykätä, siis vastoin ” kaikki mulle heti ” periaatetta, myös tarvittaessa luopumaan alkuperäisestä kohteesta. Realiteetin testaus opitaan vain suhteessa aikuiseen jo varhaisesta lapsuudesta alkaen. Lapselle on asetettava iän ja kehitystason mukaisia rajoja, sillä vain selkeillä rajoilla vältytään vaikeilta psyyken vaurioilta.

Superego eli yliminä on viimeinen persoonallisuuden rakenne, jonka kehitys alkaa n. 4-6 vuotiaana. Sen piiriin kuuluvat käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Sen tehtävä on tarkkailla kriittisesti muun persoonallisuuden toimintaa. Superegon ytimen muodostavat vanhempien kiellot ja rajoitukset, ja ennen kaikkea lapsen omassa mielessään niistä tekemät tulkinnat. Superegon toiminta on osin tietoista, mutta myös osin tiedostamatonta. Näin se on myös osallisena psyykkisissä konflikteissa. Koska lapsi tulkitsee vanhempien rajoitukset ja kiellot kohdistuviksi hänen omiin aggressiivisiin yllykkeisiinsä ja toiveisiinsa kehittyy yliminä paljon ankarammaksi kuin vanhemmat todellisuudessa ovat. Lapsen tunteethan ovat vielä tässä iässä hyvin arkaiisia ja jopa julmiakin, vailla realiteetti- testausta. Näin voi kehittyvä yliminä saada näitä samoja piirteitä ja kehittyä kohtuuttoman ankaraksi, julmaksi ja vaativaksi.

Tällainen yliminä tavataan usein mm. masentuneilla ihmisillä. Vaikka superego muuttuu myös myöhempien esikuvien ja auktoriteettien vaikutuksesta, jää sen tiedostamaton lapsuudessa syntynyt ydin julmaksi ja joustamattomaksi itseä eli egoa kohtaan. Tällainen superego noudattaa Hammurabin lakia: silmä silmästä ja hammas hampaasta. On tärkeää, että yliminästä ei muodostu tällaista uhkaa ja rankaisevaa instanssia.

Mikäli ristiriita superegon ja egon välillä jatkuu, seuraa syyllisyyden ja häpeän tunteita, joiden hoito voi olla työlästä ja usein turhauttavaa. Myönteisessä tapauksessa superego jää valvomaan moraalia ja hyväksymään egon toiminnan. Tietyissä tilanteissa superego on altis häiriöille. On sanottu, että superego liukenee ensimmäisenä alkoholiin.

Joukkopsykologisissa tilanteissa voi oma yliminä joutua myöntymään joukon voimaan ja jopa itselle vieraaseen moraalin ja toimimaan vastoin omaatuntoa. Myös vanhempien tinkimättömyys ja ankaruus sekä epäjohdonmukaisuus tai lahjottavuus johtaa yliminän vääristyneeseen kehitykseen ja vaikuttaa yksilön luonteen muotoutumiseen. Jotkut ovat jopa valmiita romuttamaan koko yliminän ja pitävät sitä tarpeettomana painolastina. On todettava, että myös rikollisjengeillä on omat, usein julmat sääntönsä, joihin jäsenten on alistuttava. Vailla omaa moraalikoodistoa ja omaatuntoa yksilö on taipuvainen etsimään ulkopuolisen auktoriteetin. Siispä häiriöt superegon kehityksessä johtavat joko sisäiseen tai ulkoiseen orjuuteen.

Aggressiivisuus on jatkuvasti keskustelua aiheuttava ominaisuus. Onko se vietti, kuten Freud oletti, hän oletti sen liittyvän olemassaolon turvaamiseen ja toisaalta turhautumiseen, tiedämmehän miten turhautuminen aiheuttaa kiukkua. Kyse ei tällöin ole kuitenkaan pahanlaatuisesta aggressiosta. Sen sijaan tuhoavan aggression lähtökohdat ovat osittain epäselvät. Tuhoavuus, eli nekrofilia, saattaa olla jopa geneettistä tai erittäin pahan kehitysvääristymän aiheuttamaa. Tietyissä kulttuureissa voidaan myöskin rohkaista tuhoavuutta, yleensä naamioituna vihollisen tuhoamiseen tai kiduttamiseen.

Nekrofilia, eli pahanlaatuinen aggressiivisuus, on kasvunsurkastumisen ja psyykkisen rampautumisen seurausta. Se on tulosta elämättömästä elämästä, kyvyttömyydestä kehittyä narsistisuuden ja välinpitämättömyyden yläpuolelle. Pahimmillaan tämä rampautuminen johtaa tunteeseen, ettei kykene luomaan mitään, ei vaikuttamaan kehenkään eikä murtautumaan ulos totaalisesta narsistisuudesta eikä eristäytyneisyydestä.

Vaikeasti nekrofiilisen henkilön ainoa keino päästä pakoon sietämätöntä elinkyvyttömyyden ja tyhjyyden tunnetta on todistaa olemassaolonsa tuhoamalla sitä elämää, jota ei voi luoda. Se ei vaadi kärsivällisyyttä, ponnistuksia eikä huolenpitoa. Tarvitaan ainoastaan vahvat kädet, veitsi tai ase. Tarmo Kunnas kirjoittaa kirjassaan pahasta: "Jos hyvää ei ole näköpiirissä, etsitään karismaattista pahaa, jossa on voimaa ja vitaliteettia ja kenties lupaus uudesta hyvästä."

On selvää, että useimmiten rakkaus-viha-tunne ja käytös ovat sekoittuneet. Meissä useimmissa on molemmat puolet. Paljon riippuu myös olosuhteista, mitkä piirteet korostuvat. Biofilia, joka on elämän ja kaiken elollisen intohimoista rakastamista, seikkailusta ja olemassa olosta nauttimista, ei omistamista - vai nekrofilia, omistaminen ja hallitseminen, manipulaatio ja tuhoaminen.

Kirjassaan ”Futurismin manifestaatio” F.T.Mernietti kirjoitti jo v.1971:

"Herkkyys tuhoavuudelle ja julmuudelle on häviämässä ja mielenkiinto kaikkeen kuolleeseen, lahoavaan, elottomaan ja puhtaasti koneelliseen on lisääntymässä. Vain tietoisuuden kautta pääsemme eteenpäin.

Tietoisuus onkin noussut uudeksi tutkimuskohteeksi neurotieteissä. Tietoisuus ei asu vain aivoissa. Se on transpersoonallinen näkökulma ihmisenä olemiseen ja elämään, näkökulma joka auttaa meitä näkemään selkeästi ja erottamaan hyvän ja pahan, niin ihmisen kuin luonnon parhaaksi …"

Raili Anna Ikonen

Raili Anna Ikonen kertoo lisää mielenterveydestä ja transpersoonallisista hoitomenetelmistä Turun Henkisessä Keskuksessa to 29.1. klo 18.30. [Turun Henkisen Keskuksen ohjelma].