Sateenkaarisanomat-logo

Ohjaajan unelmia

Kalevalainen näytelmä Konsan Kartanon pihalla ensi kesänä

Vuosikymmenten kuluessa olen tehnyt monta erilaista koostetta Kalevalasta - aina lausuttuna. Vuosikymmenten kuluessa olen nähnyt ja lukenut monta näytelmää Kalevalasta - aina vähän erilaisena, kuin sen olisin itse tehnyt. Nyt tarjottiin tilaisuus tehdä itse näytelmä Kalevalasta! Haaste, josta en voinut kieltäytyä.

Saan toteuttaa Ilmarisen tarinan, sepän joka on ”taivoa takonut, ilman kantta kalkutellut”. Sampo tilattiin ja se valmistui, naista tarvittiin ja se taottiin kullasta ja hopeasta. Vaan kun ei neidolta sanaa saanut ja kylkikin oli kovin kylmä, hän päätti viedä tämän Väinämöiselle ja hakea Pohjolasta paremman. Jopa Väinämöinen vaikuttaa välillä turhan haihattelijalta tämän jämerän miehen rinnalla.

Unelmoin teoksesta, jossa kulkee kalevalainen laulu lahjakkaiden nuorten äänien esittämänä pohjavireenä, rytmittäjänä ja kaunis Kalevan kieli puhuttuna. Näytelmästä täynnänsä romantiikkaa, taisteluja, suuria tunteita ja vaikeuksia.

Konsan Kartanon pihalla tämä voisi toteutua ensi kesänä... ja toteutuukin.

Luotan osaavaan ryhmään; tekemisen, esittämisen iloon ja yhteiseen rakkauteemme kansalliseepostamme kohtaan. Saatamme ”sampuen muruset, kirjokannen kappalehet nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen, kasvamahan, karttumahan, saamahan, satoamahan oluiksi ohraisiksi, leiviksi rukihisiksi.”

Olkoon tämä niitä muruja, joista kulttuurimme on rakennettu.

Onneli Wäck
ohjaaja

Onneli Wack

Typoja muutettu. - admin

Sateenkaarisanomat 1/2009 (nro 22)