Sinuhe, myyttinen elämänkaarikirjoittaja

Myyttifilosofi Irma Korte kuvaa, että käsitteellinen ja myyttinen kieli ovat erilaiset ja nykyajan arkikielessä sekoittuvat toisiinsa . Kun myytit ovat syntyneet, ilmeistä on, että käsitteellistä kieltä ei vielä ollut. Myyttinen hahmotus on kokonaisvaltaista ja täysin luonnollinen tapa kokea ja hahmottaa elämää ja maailmaa. Ihmisen piilotajunta ymmärtää myyttien kieltä ja ilmaisua. Siksi myyttiset tarinat ja sadut ovat niin eheyttäviä, suosittuja ja hyvin pitkäikäisia. Ne ovat suurten joukkojen kieltä. Ehkäpä juuri tästä syystä Mika Waltarin Sinuhe-myyttiin haltioitunut egyptiläisromaani jälleen kerran äänestettiin suomalaisten kaikkein rakkaimmaksi kirjaksi.

Myyttien konkreettinen kieli kertoo vain näennäisesti ulkoisesta maailmasta, koska parhaimmillaan myytti synnyttää syvälliseen muutokseen johtavan elämyksen ihmisen piilotajunnassa. Waltari antoi Sinuhensa kirjoittaa elämäntarinansa. Jokainen voi haltioitua Sinuhe-myyttiin kirjoittamaan oman kasvunsa tarinan.

Waltari kertoo egyptiläisensä kirjoittamisen vaikuttimista kirjan ensimmäisen kirjan 1. luvun Kaislavene-osuudessa. Sinuhe oli ollut kolme vuotta karkotettuna Thebasta ennen kuin hän alkoi kirjoittaa. Hänen vanha, entinen ystävänsa farao Horemheb karkotti hänet pois kuudentena hallitusvuotenaan meren äärelle tarkasti vartioituna. Sinuhe sanoo, että ”itseni tähden kirjoitan”, en toisten ihmisten tai kuninkaiden tähden.

Sinuhea alkaa askarruttaa kysymys, mikä lopulta olikaan totuus, koska hän kaipasi elämää totuudessa. Sinuhe kirjoittaa

”Tämän kirjoitan minä, Sinuhe, hyvin tietäen, että tekoni ovat olleet pahoja ja tieni vääriä, mutta myös hyvin tietäen, ettei kukaan niistä ottaisi opikseen, vaikka tämän joutuisi lukemaan. Siksi vain itseni tähden tämän kirjoitan. Jättäkööt muut sydämensä valheet punnittavaksi Osiriksen vaa’alla, minä, Sinuhe, punnitsen sydämeni ruokokynällä”.

Maapaossa Sinuhe alkaa kaivata Theebaa, kotiseutuaan ja nuoruuttaan.

”Ken on kerran Thebassa syntynyt, hän kaipaa Thebaan takaisin. Kääntykää vuodet, vierikää vastaani menneet vuodet. Jotta vielä kerran saisin nuoruuteni takaisin. Sanaakaan en muuta, pienintä tekoa en vaihda toiseksi. Oi solakka ruokokynä, oi sileä kaislapaperi, antakaa minulle takaisin turhat tekoni, nuoruuteni ja hulluuteni”.

Annukka Kotka

Kuva: Lasse Ahonen