Sateenkaarisanomat-logo

Livonsaaren yhteisökylä Turun saaristossa

Pystymetsää, kitukalliota, savisia peltoja, muutamia maatilan rakennuksia ja haave ekologis-eettisestä arjesta maaseudulla – tätä oli Livonsaaren Yhteisökylä vielä viisi vuotta sitten. Nykyisin 60 hehtaarin maatilamme on kaavoitettu ja alueelle on noussut monenlaisia ihmisenpesiä jurtasta ja pyöreästä savimajasta ruokokattoiseen hirsitaloon. Elämme pala palalta todeksi unelmiamme.

Kasvavaan joukkoomme on hakeutunut itse tekemisestä, yksinkertaisesta elämästä ja luonnon kunnioittamisesta inspiroituneita elämän etsijöitä. On mm. pappeja, tutkijoita, leipuri, taideterapeutti, hirrenveistäjä, satulaseppä ja kansanparantaja – yrittäjiä ja tavallisia työläisiä. Osakkaita on 16 ja lapsia 7. Pysyvästi yhteisöä asuttaa kaiken kaikkiaan tällä hetkellä 18 henkeä. Iloksemme hankkeeseen on kytkeytynyt myös vankka tukijoukko ystäviä, sukulaisia ja B-osakkaita. Hengenheimolaisia löytyy paikallisistakin, sillä saaristolaiset eivät tunnetusti ole juuri rahaa ja jatkuvan muutoksen kulttuuria kumarrelleet.

Katonrakentajia Livonsaaressa

Arki pyörii perusasioiden ympärillä ja yhteisöllisyys etsii muotojaan mm. lastenhoidon ja ruuan ympäriltä, juhlissa, kivoissa juttelutuokioissa ja ennen kaikkea saunan lauteilla istuessa. Yhteisön tuki on tärkeää silloin, kun arjen materiaalisia puitteita pinnistellään pystyyn ja oma paikka yhteisössä on vielä hakusessa. Arki ilman verkkosähköä ja vesijohtoa on joskus kovin työlästä ja itse rakentaminen luonnonmateriaaleista vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä. Keskeneräisyys voi väsyneenä harmittaa ja ystäväjoukko ympärillä ei aina pysty vastaamaan juuri omiin tarpeisiin. Kenelläkään siis tuskin on puutetta henkilökohtaisista haasteista – ankariakin kasvunpaikkoja tarjoava yhteisö vetää silti puoleensä ihmeellisesti.

Traktorilla heinänteossa Livonsaaressa

Meitä ei yhdistä niinkään uskonto, yksittäiset ravitsemukselliset ideologiat tai aatteet, vaan halu itsellisyyteen, elämän kokemiseen itse tehden ja ihmisyydestä oppien. Ja kaikki tämä mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Tapoja määritellä maailmanjärjestys on yhtä monta kuin asukastakin. Yhteisö onkin ennenkaikkea korkeakoulu kohtuullisuuteen ja toisten kunnioittamiseen.

Millainen rooli kokeilevalle yhteisöelämälle tässä ja tulevassa ajassa annetaan; sitä seuraamme mielenkiinnolla. Ovemme ovat auki tutustujille aina täyttä kuuta edeltävänä sunnuntaina, jolloin savusaunan lauteet kutsuvat väen koolle. Tarkemmat päivämäärät löytyvät nettisivuiltamme. Tervetuloa tutustumaan ja inspiroitumaan.

Hanna Aro-Heinilä
 

Kirjoittaja on yksi Yhteisökylän perustajajäsenistä. Ammatiltaan hän on kansanparantaja ja kansanperinnetaitaja. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi poikaa.

Hanna Aro-Heinilä ja perheen pikkupojat lumisilla portailla

Hanna Aro-Heinilä ja pojat, Nestori ja Heikki

www.yhteisokyla.net 

Sateenkaarisanomat 1/2010 (nro 24)