Luonnon helmassa

Monet sanonnat ilmentävät käsitystä, että maapallo on feminiininen olento. Puhumme äiti maasta, maaemosta. Viimeinen leposija on maan povessa.

Tämä olento ravitsee meidän ruumiimme ja sielumme kuin huolehtivainen äiti. Maan antimet riittävät kaikille hänen lapsilleen, jos niitä käytetään järkevästi ja tasapuolisesti. Enenevässä määrin ”hyvin voiva” väestö on kuitenkin kohdellut äitiään kauhukakaran tavoin, ”kaikki mulle heti”- periaatteella. Kun kohtelemme äitiämme hyvin, se ravitsee myös sielumme kauniilla viihdyttävillä, virkistävillä maisemilla.

Suhteemme luontoon on kuitenkin häiriintynyt siinä määrin, että sitä on pitänyt ruveta uudelleen etsimään ja luomaan.

Parhaimmillaan kunnioittava ja hoitava suhde maahan ilmenee Steinerin luomassa biodynaamisessa viljelyssä ja permakulttuurissa, johon voi tiivistetysti tutustua tämän lehden jutussa. Permakulttuurista pidetään luentoja ja kursseja kevään aikana eri puolilla Suomea, Turussa Koroisten Kartanossa ja Keuruulla Ekokylässä Kestävän elämäntavan koulutuksena. Katso myös Turun Henkisen Keskuksen ohjelma.

Kun henkisen kehityksen myötä oivallamme oman paikkamme luomakunnassa, herkistymme aistimaan maailmankaikkeuden eri olentokunnat ja koemme vuorovaikutuksen niiden kanssa, saamme kokea myös olemassaolomme merkityksellisyyden ja voimme riemulla suorittaa sen tehtävän, mitä varten olemmekin tänne syntyneet.

Hakeutuminen luonnon läheisyyteen antaa impulsseja ja auttaa tässä kehitysprosessissa. Luonnon tietoiseen kokemiseen löytyy myös opastusta, esim. Maan ja veen emon festivaaleilla Myllyojalla heinäkuussa.

Viihtykäämme luonnon helmassa!

t. Ulla