Armollisuus

Armollisuus on eräs suurimpia lahjoja, mitä meille on annettu. Mutta kuten yleensäkin elämässä, emme käytä tai osaa ottaa vastaan kaikkia meille annettuja lahjoja.

Kärsimys on auttamassa meitä ilmentämään armollisuutta. Kun olemme kärsineet tarpeeksi, olemme vasta valmiita armollisuuteen. Se, mitä tarkoittaa tarpeeksi, on hyvin yksilöllistä. Uskon, että armollisuuden mahdollisuus on joka hetki olemassa, muttemme ”raski” käyttää sitä.

On hyvä muistaa, että armollisuuden vastaparina meillä kaikilla on mieli, ego tai mitä nimeä siitä haluaakaan käyttää, joka älyn kautta pyrkii uskottelemaan, että meillä on hyvä, järkevä syy olla armoton itsellemme, arvostella, syyllistää ja tuomita itseämme.

Tuomitseminen johtaa aina itsemme rankaisemiseen. Hyvä tapa rankaista itseä on estää itseä ilmentämästä elämässään jotain, jota todella kokee tarvitsevansa ollakseen onnellinen. Se voi olla onnellinen parisuhde, viihtyisä koti tai vaikka vain aikaa olla rauhassa oman itsensä kanssa. Tämä kaikki on opittua – emme ole syntyneet sen kanssa.

Jos pikkulasta nukuttaa vaikka kesken leikin tai syömisen, lapsi nukahtaa. Hän ei ajattele, että on pakko leikkiä tai syödä loppuun, ei voi lopettaa kesken. Ja jos lopetan leikin kesken, minusta ei tykätä, enkä näin ollen voi myös hyväksyä ja rakastaa itseäni. Lapsi ei myöskään häpeä mitään osaa omassa kehossaan tai ulkomuodossaan.

Armollisuudella ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kuvittele että olet tivolilaitteessa, joka kieputtaa sinua joka suuntaan. Vauhti kasvaa koko ajan ja olotilasi tuntuu joka hetki sietämättömämmältä. Mutta onneksi laitteessa on hätäkatkaisija, jota voit painaa milloin haluat.

Monet asiakkaani ovat kertoneet minulle, että heidän ongelmansa on se, että he ovat liian kilttejä. Olen vastannut, että se ei ole ongelmasi, vaan se, että annat muiden määritellä, mitä kiltteys sinulle tarkoittaa. Kiltteys käytännössä tarkoittaa, että emme saa ilmentää jotain olemuspuolta itsessämme, esim. suuttumusta, surun tunnetta, seksuaalisuutta tai omaa tahtoa. Kuitenkin, ollessamme rehellisiä itsellemme, tiedämme, että meissä on sekin ominaisuus, joka ei jonkun mielestä kuulu kiltteyteen – niin emmehän me silloin voi saada lahjoja elämältä. Tärkeätä on myös kysyä itseltään, olenko kiltti itselleni luopuessani omasta tahdostani, antaessani muiden käyttää itseäni hyväksi, olenko armollinen itselleni.

Armollisuuteen kuuluu, että emme rakasta itseämme jostain syystä, vaan jostain huolimatta. Meille on opetettu, että olemme syntisiä ja meidän on päästävä eroon joistain olemuspuolistamme, tai ainakaan niitä ei saa näkyä. Samat opettajat ovat kertoneet, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ja että Jumala on kaikki, mitä on ja Jumala on täydellisyys ja Rakkaus.

Mielestäni tässä on ristiriita: Kuinka joku, joka on täydellinen ja Kaikki mitä on, voi luoda epätäydellisyyttä, kun hän luo ihmisen omaksi kuvakseen. En usko, että Jumala on epäonnistunut, vaan meitä on manipuloitu uskomaan niin. Tämä ei tarkoita, että emme olisi vastuussa teoistamme, vaan sitä, kuinka suhtaudumme omaan ”epätäydellisyyteemme”.

Emme voi vaikuttaa siihen, mitä meillä ei ole. Jos kiellän jotain ominaisuutta itsessäni, ei se häviä minusta, vaan tulen sille sokeaksi. Hieman niin kuin jänis laittaa päänsä pensaaseen ja kuvittelee, ettei kukaan voi sitä nähdä.

Jos ajattelen, että esim. vihan tunne, seksuaalisuus tai kateus on huono ja kielletty asia, tulen sille sokeaksi elämässäni. Käytännössä se ominaispiirre alkaa hallita ja rajoittaa elämääni. Ympärillä olevat ihmiset saattavat aistia esimerkiksi vihaisuuteni, mutta itse en ole siitä tietoinen, ihmettelen vain miksi minuun reagoidaan oudosti. Ei ole olemassa hyväksyttyjä tai kiellettyjä ominaisuuksia, vaan olennaisempaa on se, olemmeko kyseisen olemuspuolemme kanssa riippuvuus- vai rakkaussuhteessa. Riippuvuussuhteessa ko. olemuspuolemme hallitsee elämäämme erilaisten pelkojen avulla.

Rakkaussuhteessa olemme vapaita käyttämään ko. olemuspuoltamme parhaalla mahdollisella tavalla kussakin elämäntilanteessa. Esimerkiksi, jos olemme riippuvuussuhteessa oman vihaenergiamme kanssa, jonka tehtävä on auttaa meitä asettamaan rajoja elämässä ja tekemään muutoksia, nielemme suuttumustamme, kun emme uskalla ilmaista itseämme ja puramme kiukkumme lopulta rakkaimpiimme jonkun turhanpäiväisen pikkuasian takia.

Armollisuus on sitä, että hyväksyy kaikki olemuspuolensa elämään kuuluviksi ja rakastaa itseään siitä huolimatta. Armollisuus tekee asiat näkyviksi ja vain näkyviin asioihin voi vaikuttaa. Ihmisen arvoa ei määrittele se, mitä hän on, vaan mihin hän on menossa.

Joko nyt on sinun aikasi alkaa elää Armossa. Se on täysin sinun päätettävissäsi, kukaan ulkopuolinen ei tule sinua estämään, koska loppujen lopuksi mitään ulkopuolista ei ole olemassa. Kaikki ns. ulkopuolinen on vain omien ajatustemme heijastumaa. Aina se ei ole helppoa itselle myöntää, mutta mitä enemmän muistaa, että kaikki mitä koemme, on oman mielemme luomaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on muuttaa elämänsä laatua ja luonnetta. Kuitenkaan ilman Armollisuutta mikään muutos ei ole mahdollinen.

Kaikki muutokset ovat prosesseja. Harvoin mikään muuttuu kertaheitolla. Muutos vaatii yleensä ponnisteluja. Mieli ei vapaaehtoisesti luovu opituista käsityksistä, mutta onneksi meillä on lupa pyytää elämältä apua.

Esimerkiksi näin: ”Kiitos (Jumala, Jeesus, Buddha, Enkeli, Äiti Amma, tai minkä koetkin itsellesi korkeammaksi), että autat minua ilmentämään Armollisuutta itseäni kohtaan ja Rakastamaan itsenäni kokonaisena. Tämä on Pyhä Jumalallinen tahtoni. Kiitos, että näin on.” Monesti nämä edellä mainitut ilmentyvät hyvin fyysisinä auttajina.

Tahto on se osa meissä, jonka avulla muutokset tapahtuvat. Elämämme ei voi olla muotoutumatta tahtomme mukaisesti, joskaan se ei aina tapahdu mielemme rakentaman aikataulun ja mallien mukaisesti. Uskon, että mikään muutos ilman ulkopuolista apua ei ole edes mahdollista. Hyvä kysymys itselle: olenko niin Armollinen, että sallin itseäni autettavan?

Armollisuuden täyttämää elämää sinulle toivottaen,

Juha Tulkki

Juha Tulkki

juhatulkki [at] hotmail.com | 0400 890 051
www.keskiyonaurinko.fi


		Armollisuus Armollisuus on eräs suurimpia lahjoja, mitä meille on annettu. Mutta kuten yleensäkin elämässä, emme käytä tai osaa ottaa vastaan kaikkia meille annettuja lahjoja. Kärsimys on auttamassa meitä ilmentämään armollisuutta. Kun olemme kärsineet tarpeeksi, olemme vasta valmiita armollisuuteen. Se, mitä tarkoittaa tarpeeksi, on hyvin yksilöllistä. Uskon, että armollisuuden mahdollisuus on joka hetki olemassa, muttemme ”raski” käyttää sitä. On hyvä muistaa, että armollisuuden vastaparina meillä kaikilla on mieli, ego tai mitä nimeä siitä haluaakaan käyttää, joka älyn kautta pyrkii uskottelemaan, että meillä on hyvä, järkevä syy olla armoton itsellemme, arvostella, syyllistää ja tuomita itseämme. Tuomitseminen johtaa aina itsemme rankaisemiseen. Hyvä tapa rankaista itseä on estää itseä ilmentämästä elämässään jotain, jota todella kokee tarvitsevansa ollakseen onnellinen. Se voi olla onnellinen parisuhde, viihtyisä koti tai vaikka vain aikaa olla rauhassa oman itsensä kanssa. Tämä kaikki on opittua – emme ole syntyneet sen kanssa. Jos pikkulasta nukuttaa vaikka kesken leikin tai syömisen, lapsi nukahtaa. Hän ei ajattele, että on pakko leikkiä tai syödä loppuun, ei voi lopettaa kesken. Ja jos lopetan leikin kesken, minusta ei tykätä, enkä näin ollen voi myös hyväksyä ja rakastaa itseäni. Lapsi ei myöskään häpeä mitään osaa omassa kehossaan tai ulkomuodossaan. Armollisuudella ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kuvittele että olet tivolilaitteessa, joka kieputtaa sinua joka suuntaan. Vauhti kasvaa koko ajan ja olotilasi tuntuu joka hetki sietämättömämmältä. Mutta onneksi laitteessa on hätäkatkaisija, jota voit painaa milloin haluat. Monet asiakkaani ovat kertoneet minulle, että heidän ongelmansa on se, että he ovat liian kilttejä. Olen vastannut, että se ei ole ongelmasi, vaan se, että annat muiden määritellä, mitä kiltteys sinulle tarkoittaa. Kiltteys käytännössä tarkoittaa, että emme saa ilmentää jotain olemuspuolta itsessämme, esim. suuttumusta, surun tunnetta, seksuaalisuutta tai omaa tahtoa. Kuitenkin, ollessamme rehellisiä itsellemme, tiedämme, että meissä on sekin ominaisuus, joka ei jonkun mielestä kuulu kiltteyteen – niin emmehän me silloin voi saada lahjoja elämältä. Tärkeätä on myös kysyä itseltään, olenko kiltti itselleni luopuessani omasta tahdostani, antaessani muiden käyttää itseäni hyväksi, olenko armollinen itselleni. Armollisuuteen kuuluu, että emme rakasta itseämme jostain syystä, vaan jostain huolimatta. Meille on opetettu, että olemme syntisiä ja meidän on päästävä eroon joistain olemuspuolistamme, tai ainakaan niitä ei saa näkyä. Samat opettajat ovat kertoneet, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ja että Jumala on kaikki, mitä on ja Jumala on täydellisyys ja Rakkaus. Mielestäni tässä on ristiriita: Kuinka joku, joka on täydellinen ja Kaikki mitä on, voi luoda epätäydellisyyttä, kun hän luo ihmisen omaksi kuvakseen. En usko, että Jumala on epäonnistunut, vaan meitä on manipuloitu uskomaan niin. Tämä ei tarkoita, että emme olisi vastuussa teoistamme, vaan sitä, kuinka suhtaudumme omaan ”epätäydellisyyteemme”. Emme voi vaikuttaa siihen, mitä meillä ei ole. Jos kiellän jotain ominaisuutta itsessäni, ei se häviä minusta, vaan tulen sille sokeaksi. Hieman niin kuin jänis laittaa päänsä pensaaseen ja kuvittelee, ettei kukaan voi sitä nähdä. Jos ajattelen, että esim. vihan tunne, seksuaalisuus tai kateus on huono ja kielletty asia, tulen sille sokeaksi elämässäni. Käytännössä se ominaispiirre alkaa hallita ja rajoittaa elämääni. Ympärillä olevat ihmiset saattavat aistia esimerkiksi vihaisuuteni, mutta itse en ole siitä tietoinen, ihmettelen vain miksi minuun reagoidaan oudosti. Ei ole olemassa hyväksyttyjä tai kiellettyjä ominaisuuksia, vaan olennaisempaa on se, olemmeko kyseisen olemuspuolemme kanssa riippuvuus- vai rakkaussuhteessa. Riippuvuussuhteessa ko. olemuspuolemme hallitsee elämäämme erilaisten pelkojen avulla. Rakkaussuhteessa olemme vapaita käyttämään ko. olemuspuoltamme parhaalla mahdollisella tavalla kussakin elämäntilanteessa. Esimerkiksi, jos olemme riippuvuussuhteessa oman vihaenergiamme kanssa, jonka tehtävä on auttaa meitä asettamaan rajoja elämässä ja tekemään muutoksia, nielemme suuttumustamme, kun emme uskalla ilmaista itseämme ja puramme kiukkumme lopulta rakkaimpiimme jonkun turhanpäiväisen pikkuasian takia. Armollisuus on sitä, että hyväksyy kaikki olemuspuolensa elämään kuuluviksi ja rakastaa itseään siitä huolimatta. Armollisuus tekee asiat näkyviksi ja vain näkyviin asioihin voi vaikuttaa. Ihmisen arvoa ei määrittele se, mitä hän on, vaan mihin hän on menossa. Joko nyt on sinun aikasi alkaa elää Armossa. Se on täysin sinun päätettävissäsi, kukaan ulkopuolinen ei tule sinua estämään, koska loppujen lopuksi mitään ulkopuolista ei ole olemassa. Kaikki ns. ulkopuolinen on vain omien ajatustemme heijastumaa. Aina se ei ole helppoa itselle myöntää, mutta mitä enemmän muistaa, että kaikki mitä koemme, on oman mielemme luomaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on muuttaa elämänsä laatua ja luonnetta. Kuitenkaan ilman Armollisuutta mikään muutos ei ole mahdollinen. Kaikki muutokset ovat prosesseja. Harvoin mikään muuttuu kertaheitolla. Muutos vaatii yleensä ponnisteluja. Mieli ei vapaaehtoisesti luovu opituista käsityksistä, mutta onneksi meillä on lupa pyytää elämältä apua. Esimerkiksi näin: ”Kiitos (Jumala, Jeesus, Buddha, Enkeli, Äiti Amma, tai minkä koetkin itsellesi korkeammaksi), että autat minua ilmentämään Armollisuutta itseäni kohtaan ja Rakastamaan itsenäni kokonaisena. Tämä on Pyhä Jumalallinen tahtoni. Kiitos, että näin on.” Monesti nämä edellä mainitut ilmentyvät hyvin fyysisinä auttajina. Tahto on se osa meissä, jonka avulla muutokset tapahtuvat. Elämämme ei voi olla muotoutumatta tahtomme mukaisesti, joskaan se ei aina tapahdu mielemme rakentaman aikataulun ja mallien mukaisesti. Uskon, että mikään muutos ilman ulkopuolista apua ei ole edes mahdollista. Hyvä kysymys itselle: olenko niin Armollinen, että sallin itseäni autettavan? Armollisuuden täyttämää elämää sinulle toivottaen, Juha Tulkki juhatulkki [at] hotmail.com \| 0400 890 051 www.keskiyonaurinko.fi		Sateenkaarisanomat 2/2010 (nro 25)